Ostoskori - 0,00 €

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

    • Sitruunainen chiapuuro

      Sitruunainen chiapuuro by Karita Tykkä

       

      Kermainen, mutta raikas sitruunainen chiapuuro hellii niin vatsaa kuin makuhermojakin. Tämä helppo herkku taipuu moneksi ja sen joukkoon voi sekoittaa melkein mitä tahansa! Esimerkiksi kuivattuja tai tuoreita marjoja, banaania, kiiviä, päärynää, kookoshiutaleita tai vaikkapa mangososetta.

       

      Sitruunainen chiapuuro by Karita Tykkä

       

      Sitruunainen chiapuuro syntyy kuin itsestään ja valmistuu alle puolessa tunnissa. Itse teen sen kuitenkin aina illalla ja nautin seuraavana päivänä. Silloin maut ovat syventyneet ja siitä tulee ihanan paksua. Jos ulkona on kylmää, annan puuron yleensä lämmitä huoneenlämmössä ja nautin lämpimän teen siivittämänä. Puuroa voi myös hiukan lämmittääkin, mutta tällöin kyllä raikas maku ja rasvahapot hiukan kärsivät.

       

      Sitruunainen chiapuuro by Karita Tykkä

       

      Puuron pehmeä koostumus hellii vatsaa ja sitruunan raikkaus puolestaan piristää ihanasti. Voit tehdä puurosta myös täysin sileän sekoittamalla sen lopuksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sileäksi. Sileä versio on ikäänkuin sitruunainen vispipuuro. Puurona tai vanukkaana – herkku on gluteeniton, maidoton, vegaaninen ja pähkinätön. Se siis sopii tarjottavaksi monelle.

       

      Sitruunainen chiapuuro by Karita Tykkä

       

      Tähän puuroon ei kyllästy, sillä sitä voi muokata rajattomasti vaihtamalla maitoa, lisukkeita tai lisäämällä siihen vaikka laadukasta laktoositonta proteiinijauhetta. Puuron voi myös tehdä löysäksi tai kiinteäksi, sileäksi tai rouheiseksi. Suklainen versio taas syntyy kun laitan sitruunan sijaan raakakaakaojauhetta ja ripauksen vaniljaa. Erilaisilla mausteilla puuroon saa ihan uuden twistin. Myös makeuttajaa voi vaihdella tai jättää kokonaan pois. Jos nautit puuron jonkin makean kera, ei itse puuro kaipaa makeuttajaa välttämättä lainkaan.

       

      P.S. Voit myös vaihtaa sitruunan appelsiiniin. Käytä silloin luomuappelsiinin kuorta ja mehua. Toimii!
      Mitkä ovat sinun suosikkimakuja? Tykkäätkö viikunoista, banaaneista, marjoista vai sitruksista? Kokeile kerran myös tätä – saatat ihastua!

      Iloa ja herkullisia hetkiä,
      Karita

       

      Sitruunainen chiapuuro by Karita Tykkä

       

      Sitruunainen chiapuuro
      (kahdelle)

      4 rkl chian-siemeniä
      4 dl kookosmaitoa tai muuta kasvipohjaista maitoa
      Hunajaa tai muuta makeuttajaa mielesi mukaan
      Huom! kurkkaa myös uusi YACON-siirappi kaupan puolelta – ihan huippu!
      2 tl sitruunan kuorta
      1/2–1 sitruunanmehua
      Ripaus suolaa

      + mieleisiäsi lisukkeita, kuten esim. marjoja, mausteita, hedelmäviipaleita ja kookoshiutaleita

      Sekoita kaikki puuron raaka-aineet sekaisin lasipurkissa tasaiseksi. Anna geeliytyä jääkaapissa noin puoli tuntia tai yön yli. Sekoita, tarkista maku ja tarjoile mieleisiesi lisukkeiden kera.
      Nauti!

    • Minttusuklaakakkuset

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

       

      Minttusuklaa – mmmm! Ihanaa, suussa sulavaa ja täyteläistä. Tein Lautasellinen kauneutta -kirjaani todella herkullisen reseptin minttusuklaanappeihin. Siinä reseptissä on kuitenkin pähkinöitä, ja koska moni on niille allerginen, halusin tehdä samankaltaisen reseptin ilman pähkinöitä tai edes siemeniä. Onnistuin – minttusuklaakakkuset vievät nimittäin kielen mennessään.

       

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

       

      Tein minttutäytteen illalla ja kuorrutuksen vasta seuraavana päivänä, jolloin täyte oli kunnolla pakastunut ja helppo kuorruttaa. Aikaa ei mennyt kauan, eikä raaka-aineita tarvittu pitkää listaa – kuusi raaka-ainetta riittää. : ) Kannattaa kuitenkin satsata laadukkaisiin tuotteisiin, sillä herkkujen lopullinen maku määrittyy täysin raaka-aineiden mukaan. Mikäli kaipaat enemmän makeutta, lisää täytteen vaahterasiirapin määrää tai laita joukkoon tippa hunajaa. Näissä herkuissa ei ole maitoa, munia, viljoja, gluteenia, valkoista sokeria ja ne ovat vegaanisia. Sopivat siten monelle herkkusuulle! Kookos ei myöskään maistu liikaa, vaan suklaan ja mintun maut tulevat vahvemmin esiin.

       

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

       

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

       

      Meillä näistä nauttivat kaikki – etenkin mieheni, joka toivoo minun valmistavan näitä nyt usein. Kokeile sinäkin ja maista! Laitathan sitten viestiä ja kerrot mitä pidit. : )

      Tämän reseptin myötä tahdon toivottaa sinulle iloista, rauhallista ja herkullista Joulua!
      Rakkaudella, Karita

       

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

       

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

       

      Minttusuklaakakkuset

      (noin 15 kpl)

      250 g kookoshiutaleita
      3 rkl vaahterasiirappia
      ripaus suolaa
      15–20 tippaa minttuöljyä (Japol, japanin minttuöljy)
      2 tl kookosöljyä

      130 g raakasuklaata tai raakakaakaomassaa ja kookossokeria

       

      Prosessoi kookoshiutaleet monitoimikoneessa kunnes massa alkaa muodostua. Lisää vaahterasiirappi, suola ja piparminttuöljy.
      Prosessoi kunnes saat aikaa taikinan. Lisää 1 teelusikallinen kookosöljyä ja laita mukaan myös toinen jos täyte jää liian irtonaiseksi. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja tee kämmenien välissä pieniä kakkusia. Taikinaa kannattaa käsitellä varoen, jotta saat aikaan kauniita herkkuja. Halutessasi voit käyttää myös silikonimuotteja, jolloin homma on huomattavasti helpompaa. Täytä silloin silikonimuotti täytteellä ja pakasta.: )
      Laita kookoskakut pakkaseen tunniksi tai kunnes ne ovat täysin jäässä.
      Sulata raakasuklaa tai kaakaomassa hellävaroin vesihauteessa. Jos käytät kaakomassaa lisää siihen hienoksi jauhettu kookossokeri ja sekoita huolellisesti. Tarkista maku. Halutessasi temperoi suklaa. Temperoinnin ohjeen näet täältä.
      Kasta kookoskakut yksitellen sulaan suklaaseen ja valuta ylimääräinen suklaa pois. Itse käytän apuna haarukkaa. Laita kuorrutetut minttukakkuset takaisin kylmään kunnes suklaa on täysin jähmettynyt.

       

      Nauti!

      Minttusuklaakakkuset by Karita Tykkä

    • Herkullinen mansikkapiiras

      Herkullinen mansikkapiiras by Karita Tykkä

      Herkullinen mansikkapiiras

      Lunta on pyryttänyt ja maa hohtaa puhtaan valkoisena – talvi saapui tänä vuonna varhain. Kesä ja herkullinen mansikkapiiras ovat muisto vain. Ilmat viilenivät kertaheitolla ja maisema muuttui välittömästi. Myös minä olen kirjaimellisesti  aloittanut talvikauden uudella harrastuksella. Terassilla ollut allas on tyhjennetty ja olen siirtynyt mereen uimaan. Talvikausi on avattu – hui!

      Herkullinen mansikkapiiras by Karita Tykkä

      En ole aiemmin käynyt avannossa tai harrastanut talviuintia, mutta se on aina jotenkin kiinnnostanut. Nyt uteliaisuus vei voiton, en voinut enää vastustaa houkutusta ja kokeilin. Siispä eräänä päivänä menin uintipaikalle, astelin rohkeasti laiturin rappusia alas ja pulahdin uimaan muutaman plusasteen lämpöiseen meriveteen. Uinnin jälkeen olo oli ihana ja jäin heti positiiviseen koukkuun. Talven myötä myös nauttimani ruoat ja herkut muuttavat muotoaan. Huomaan, miten keho kaipaa enemmän lämpimiä puuroja, uunijuureksia ja täyteläisiä herkkuja. Ruokaa, joka rauhoittaa ja lämmittää kehoa sekä mieltä.

      Herkullinen mansikkapiiras by Karita Tykkä

      Talvi vuodenaikana on täynnä yin-ominaisuuksia kuten ilman viileys, pimeys ja kuunvalo. Mielestäni on tärkeää tasapainottaa kokonaisuutta yang-ominaisuuksia sisältävillä asioilla – ruoilla ja muilla päivittäisillä toiminnoilla. Yin-ruokia esimerkiksi ovat hedelmät, raakaruoat ja alkoholi. Yang-ruokia taas ovat lihat, kananmunat ja useimmat kypsennetyt ruoat. Tasapainoisia ruokia ovat esimerkiksi riisi, hirssi, kvinoa, tattari, kaura,lehtivihreät, porkkanat, parsakaali, sienet, sipulit, kurpitsa, pavut ja palkokasvit. Kun ruokavaliomme, ympäristömme ja elämäntilanteemme ovat tasapainossa, syntyy homeostaasi (elimistön biologinen tasapaino) ja keho sekä mieli ovat rauhallisia. Tasapainoinen keho voi hyvin. Usein keho luontaisesti kaipaakin talvella lämpimiä ja täyteläisiä juomia ja ruokia, kylmien sijaan.

      Herkullinen mansikkapiiras by Karita Tykkä

      No, ajattelipa asiaa kiinalaisen lääketieteen, ayurvedan tai jonkin muun kautta tai sitten ei, niin talvi on aikaa jolloin on ihana käpertyä takkatulen ääreen, hiljentää hiukan tahtia ja päästää irti kaikista ylimääräisistä menoista. Herkullinen mansikkapiiras ja muut uuniruoat helpottavat kummasti viileän viiman keskellä – hemmottelevat hellästi ja terveellisesti.

      Herkullinen mansikkapiiras by Karita Tykkä

      Herkullinen mansikkapiiras on ihana nautittavaksi talvipäivän päätteeksi tai vaikkapa viikonlopun brunssilla. Isänpäiväaamiaisella tämä gluteeniton, vegaaninen ja ilman valkoisia sokereita valmistettu mansikkapiiras on varmasti menestys. Ainakin oma mieheni piti kovin tästä piiraasta. Voit myös kurkata reseptini persimonpiiraaseen tai suolaiseen pinaatti-avokadopiiraaseen. Isänpäivänä läsnäolo on tärkeintä, mutta rakkaudella leivottu herkku on myös oiva lahja. : )

      Herkullinen mansikkapiiras by Karita Tykkä

      Herkullista ja ihanaa isänpäivää kaikille isille!
      Rakkaudella, Karita

      Herkullinen mansikkapiiras – gluteeniton, maidoton, vegaaninen, sokeriton

      pohja

      2 dl gluteenittomia kaurajauhoja
      3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
      1 dl kookoshiutaleita
      2,5 dl pehmeitä medjool-taateleita
      1/2 dl kookosmaitoa tai muuta kasvimaitoa

      3 rkl sulaa kookosöljyä
      ripaus suolaa
      1 tl kardemummaa
      1 rkl vaahterasiirapppia

      täyte
      5 dl mansikoita sulatettuina
      ripaus suolaa

      vaahterasiirappia tai hunajaa maun mukaan
      1/2 tl jauhettua vaniljaa
      1,5 rkl tapiocajauhoa

      5 dl hiukan sulaneita mansikoita
      1 rkl tapiocajauhoa

      Esilämmitä uuni 175 asteeseen (kiertoilma).
      Prosessoi kaikki pohjan raaka-aineet monitoimikoneessa taikinaksi. Ota sivuun reilu 2 dl taikinaa sivuun. Painele loput taikinasta voideltuun vuokaan ja sen reunoille.
      Huom! Pohjasta kannattaa tehdä ohut. Pistele haarukalla reikiä pohjaan, laita vuoka uuniin ja tee täyte.

      Sekoita sulatetut mansikat, suola, makeutus ja tapiocajauho blenderissä tai monitoimikoneeessa sileäksi. Tarkista maku ja muokkaa tarpeen mukaan.
      Sekoita erillisessä kulhossa tapiocajauho kokonaisiin mansikoihin.

      Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja ripottele myös mansikat vuokaan. Murustele loppu taikina päälle ja kypsennä uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes piiras on kypsä. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä vuoka foliolla.

      Anna vetäytyä ja jäähtyä. Nauti joko lämpinänä esimerkiksi kookoskermavaahdon (resepti alla) kanssa tai sellaisenaan. Piirakka on parasta kun se on saanut jäähtyä täysin, jolloin maut tulevat paremmin esiin.

      Kookoskerma

      Tölkki tai kaksi kookoskermaa (SantaMaria organic coconut milk)
      hunajaa tai muuta makeuttajaa maun mukaan
      jauhettua vaniljaa mikäli haluat
      ripaus suolaa

      Säilytä kookoskermatölkki tai tölkit yön yli jääkaapissa, jolloin rasvainen osa erottuu nesteestä. Valuta neste pois ja laita rasvainen paksu kookoskerma pieneen kulhoon.
      Lisää loput raaka-aineet kylmään kookoskermaan ja vatkaa sähkövatkaimella tai monitoimikoneessa vaahdoksi.
      Varo vatkaamasta liikaa tai muuten vaahdosta tulee kokkareista. Aika riippuu laitteen tehosta, joten kokeilemalla löydät oikean ajan.

    • Raakasuklaaviikunat

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

       

      Raw chocolate figs

      Rakastan raakasuklaata ja käytän sitä moni eri tavoin. Kuorrutan sillä usein myös erilaisia marjoja ja hedelmiä. Kauden hedelmät ja marjat sekä pakastekuivatut marjat sopivat täydellisesti raakasuklaan kumppaniksi. Raakasuklaaviikunat ovat ehkäpä kauden ihanin herkku. Ne ovat myös kauniita antaa lahjaksi tai viedä tuliaiseksi. Raakasuklaan kaveriksi sopivat periaatteessa kaikki kuivapintaiset hedelmät, pähkinät ja marjat. Kokeile esimerkiksi mansikoita, appelsiinilohkoja, kuivatettua mangoa, mulperimarjoja tai vaikkapa tuoreita banaaninviipaleita.

       

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

       

      Tämä raakasuklaakuorrutteen ohje toimii perusraakasuklaan reseptinäkin, joten voit tehdä samalla reseptillä myös erilaisia raakasuklaita. Voit valmistaa pikaversion myös sekoittamalla blenderissä kookosöljyä, raakakaakaojauhetta ja joko kookossokeria tai koivusokeria keskenään. Sen jälkeen voit kastaa viilennetyt hedelmät raakasuklaaseen ja nauttia. Pikaversiossa suklaa kuitenkin sulaa huoneenlämmössä nopeasti, joten se tulee nauttia suoraan jääkaappikylmänä. Olen testannut ja toimii kyllä mainosti niinkin. : ) Joskus suklaan himo iskee yllättäen ja haluaa ehkä myös hiukan kevyemmän sekä pehmeämmän koostumuksen ja silloin "pikaraakasuklaa" on hyvä valinta.

       

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

       

      Raakasuklaakuorrutteen voit halutessasi myös maustaa erilaisilla mausteilla. Voit sekoittaa suklaamassan joukkoon esimerkiksi kanelia, jauhettua inkivääriä tai appelsiiniöljyä makusi mukaan. Varo kuitenkin liiallista maustamista, jotta tuoreen viikunan herkkä ja kaunis maku ei peity kokonaan. Raakasuklaaviikunat ovat kahvipöydän kaunis ja hiukan erilainen tarjottava, josta moni varmasti pitää. Herkut ovat gluteenittomia, vegaanisia ja valmistettu ilman valkoisia sokereita, joten ovat siinäkin mielessä loistava tarjottava. Raakasuklaaviikunat ovat hillityn makeita, mehukkaita ja raikkaitakin. Mikäli kaipaat makeampaa kokonaisuuta, voit kuorruttaa esimerkiksi banaaniviipaleita tai medjool-taateleita viikunoiden sijaan.

       

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

       

      Raakasuklaaviikunat

      Noin 10 tuoretta viikunaa, pestyinä ja huolellisesti kuivattuina
      150 g raakakaakaomassaa (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-criollo-cacao-paste-454-g.html)
      70 g raakakaakaovoita (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-criollo-cacao-butter-454-g.html)
      Kookossokeria maun mukaan (http://superlemon.fi/superfoodit/kookospalmusokeri/superlemon-coconut-palm-sugar-400-g.html)
      1/2 tl Vaniljaa
      Ripaus suolaa

      Sulata raakakaakaomassa, -voi ja kookospalmusokeri hellävaroin vesihauteessa. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään.
      Tarkista maku ja muokkaa tarvittaessa. Temperoi suklaa halutessasi. Ohje temperointiin löytyy verkkosivumme reseptit osion valmistusvinkeistä.
      Kasta sitten viikunat sulaan raakasuklaamassaan, valuta ylimääräinen suklaa pois ja aseta leivinpaperilla vuoratulle tasolle. Mikäli suklaa ei heti jähmety viikunan päälle, siirrä ne hetkeksi pakkaseen.

      Suklaata jää aina hiukan yli. Loppusuklaan voit halutessasi maustaa tai kaataa muottiin sellaisenaan, viilentää ja nauttia myöhemmin ihanasta raakasuklaasta.

      P.S. Laita viikunat viilentymään hetkeksi pakastimeen tai pidemmäksi aikaa jääkaappiin, niin sula suklaa jähmettyy nopeasti viileän hedelmän päälle.

      Raakasuklaaviikunat by Karita Tykkä

    • Pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku

      Pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku / Karita Tykkä

       

      Tämän päivän herkku on pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku. Se on myös valmistettu ilman valkoista sokeria, soijatuotteita ja on täyteläisen herkullinen. Kakku on tuhtia tavaraa ja täynnä ravinteita. Jos haluat kakusta vegaanisen, voit korvata kananmunat chia-munilla ja vaihtaa voin kaakaovoihin. Kakku on superhelppo ja nopea valmistaa. Raaka-aineet löytyvät isommista ja hyvin varustetuista ruokakaupoista tai verkkokaupastamme. Jos et löydä isoja tuoreita Medjool-taateleita, vaihda ne pienempiin, ja jos et löydä raakakaakaota, voit käyttää hätätilanteessa myös tummaa kaakaojauhetta. Tosin tumma kaakaojauhe on paahdettua ja täysin eri makuista verrattuna luomu raakakaakaojauheeseen. Kookossokerin ja koivusokerin voit halutessasi vaihtaa hunajaan tai vaahterasiirappiin. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan ohjetta tällaisenaan, jotta saat maistella kakkua sellaisena kuin sen suunnittelin. Verkkokaupoissa on helppo asioida ja ostokset ovat pian kotonasi. Esimerkiksi meillä SuperLemonin verkkokaupassa, tuotteet lähtevät matkaan jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä, joten ne ovat nopeasti asiakkaillamme. Banaanisuklaakakku kannattaa valmistaa hyvissä ajoin, sillä sen maku on parhaimmillaan seuraavana päivänä jääkaappikylmänä.

       

      Pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku / Karita Tykkä

      Pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku / Karita Tykkä

      Pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku / Karita Tykkä

       

      Kakun kanssa maistuu kookoskermavaahto tai marjat. Minä ja perheemme nautimme kakun tuoreiden marjojen kera ja kakku oli menestys. Viisivuotias Luca piti kakusta kovin paljon ja mieheni, joka ei yleensä ole kakkumiehiä, mainitsi kakun yhdeksi suosikeistaan. Makeutuksen määrää voi toki muokata, jos tuntuu ettei makeutta ole riittävästi tai jos tuntuu että sitä on liiaksikin. Tuoreet marjat raikastivat mielestäni täyteläistä kakkua upeasti, joten suosittelen nauttimaan kakun vadelmien, mustikoiden ja mansikoiden kera. Parasta kakussa on, että se valmistuu kuin itsestään, sopii monille ja säilyy hyvin viileässä. Kakku oli parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta sitä riitti vielä kolmanneksikin päiväksi. En kokeillut pakastaa kakkua, mutta se kestää varmasti upeasti myös pakastamisen.

       

      Pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku / Karita Tykkä

       

      Kokeile ja herkuttele ravintorikkaasti sekä herkullisesti!
      Iloa,
      Karita

      Nut- and grain-free banana chocolate cake
      (4–6 henkilölle)

      2 banaania
      2/3 dl koivusokeria (http://superlemon.fi/superfoodit/koivusokeri/superlemon-birch-xylitol-powder-300-g.html)
      Ripaus suolaa
      2 rkl kookossokeria (http://superlemon.fi/superfoodit/kookospalmusokeri.html)
      3 medjool-taatelia (http://superlemon.fi/bulk-superfoods-medjool-taateli-250-g.html)
      2 dl raakakaakaojauhetta (http://superlemon.fi/superlemon-criollo-cacao-powder-100-g.html)
      1/2 dl sulatettua gheetä tai luomuvoita
      2 rkl kookosöljyä
      1/2 tl jauhettua vaniljaa
      2 isoa luomukananmunaa
      2 tl luomupikakahvijauhetta
      1 tl ruokasoodaa
      1 rkl psylliumkuitua (jauhettuna)

      Lämmitä uuni kiertoilmatoiminnolla 200 asteeseen.
      Sekoita kaikki raaka-aineet blenderissä keskenään ja tarkista maku. Kaada irtopohjaiseen, halkaisijaltaan noin 15–20 cm voideltuun vuokaan ja kypsennä uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan ja nauti tai siirrä jääkaappiin ja nauti seuraavana päivänä, jolloin se on parhaimmillaan.

      P.S. Jos haluat supersuklaisen kakun, lisää lopuksi taikinan joukoon pilkottua raakasuklaata.

       

      Pähkinätön ja viljaton banaanisuklaakakku / Karita Tykkä

    Tuotteet 1-5 / 50

    Sivu:
    1. 1
    2. 2
    3. 3
    4. 4
    5. 5
    6. ...
    7. 10