Ostoskori - 0,00 €

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

  • Hunajaiset sitruunaleivokset (pähkinätön)

    Hunajaiset sitruunaleivokset raakaruoka

     

    Lemon cake bites with honey (nut free)

    Viime aikoina on riittänyt haipakkaa enkä ole ehtinyt vähään aikaan tehdä, kuvata tai kirjoittaa blogiini yhtään mitään. Olen tehnyt marraskuussa ilmestyvää uutta kirjaani sekä lyhyitä tv-ohjelmia, mitkä alkavat pyörimään marraskuussa FOX:lla. Siihen päälle kun vielä lisätään satunnaiset keikat, palaverit, Ilta-Sanomien Karita Tykkää -palsta ja yrittäjän sekä äidin tehtävät, niin ei ole jäänyt edes aikaa kunnolla vapaa-ajalle.

     

    Hunajainen sitruunaleivos raakajälkiruoka

     

    Tänään SuperLemon-blogissani taas tapahtuu. Sillä nyt jaan sinulle tämän pähkinättömän kakku- ja leivosreseptini, minkä tein lukijoiden pyynnöstä. Minulta on usein kyselty reseptejä pähkinättömistä kakuista ja herkuista, joten tässä on nyt resepti noihin pyyntöihin. Kookospähkinää kakussa on runsaasti mutta harva pähkinäherkkä on kuitenkaan allerginen kookokselle. Koska syksy saattaa viedä energiat mukanaan, tein tänään raikkaat hunajaiset sitruunaleivokset, jotka voit toteuttaa kahdella eri tavalla. Joko niin, että teet keltaisia raitoja ja kohtia leivoksiin, tai niin että jätät koristelun tekemättä. Ainahan voit myös koristella kakun/leivokset vain päältäpäin, tässä tapauksessa vaikkapa kokoshiutaleilla ja sitruunankuoriraasteella.

     

    Hunajaiset sitruunaleivokset sitruunan kanssa raakajälkiruoka

     

    Tällä reseptillä voit tehdä pienen kakun tai useita yksittäisiä leivoksia. Kakku tehdään monitoimikoneessa, joten et edes tarvitse tehokasta tehosekoitinta. Muokkaa makua ja makeutta mieltymystesi mukaan. Voit myös jättää tarjoiluvaiheessa hunajan pois, mutta jos pirskottelet sitä kakun päälle, valitse miedon makuinen hunaja.
    Kokeile ja nauti makeasta ja raikkaasta pähkinättömästä herkusta.

     

    Toivottavasti nautit,
    Karita

     

    Hunajaiset sitruunaleivokset haarukan kanssa raakajälkiruoka

     

    HUNAJAISET SITRUUNALEIVOKSET (pähkinätön)

    Pohja:
    2 dl Medjool-taateleita, poista kivet. Mikäli käytät kuivia taateleita, liota ne 15 minuuttia pienessä määrässä vettä (Punnitse ja Säästä)
    2 rkl sulatettua kookosöljyä (Dr. Goerg)
    2 dl kookoshiutaleita (Punnitse ja Säästä)
    Pieni ripaus laadukasta suolaa

    PROSESSOI monitoimikoneessa kunnes massa alkaa tarttua yhteen.
    PAINELE pienien vuokien pohjalle.
    SIIRRÄ jääkaappiin viilenemään, pese monitoimikoneen kulho ja tee täyte.

    Täyte:
    1 tölkki luomulaatuista kookosmaitoa, täysrasvainen (Santa Maria)(paras koostumus syntyy kun käytät kahden tölkin rasvaisimman/paksumman osan)
    1,5 dl raakakaakaovoita sulatettuna (SuperLemon) (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-butter-454-g.html)
    Yhden sitruunan mehu ja 1/2 sitruunan kuori (tai 7–15 tippaa sitruunaöljyä)
    ½ tl luomulaatuista vaniljauutetta
    2–3 rkl mietoa hunajaa tai muuta mieleistäsi makeuttajaa
    Pieni ripaus laadukasta suolaa
    1 rkl psylliumkuitua(Punnitse ja Säästä)

    +juoksevaa hunajaa koristeluun

    SEKOITA monitoimikoneessa kaikki raaka-aineet tasaiseksi.
    TARKISTA maku ja muokkaa tarvittaessa.
    ANNOSTELE vuokiin tai vuokaan pohjan päälle ja laita pakastimeen jähmettymään (TAI KAADA 2/3 vuokaan pohjan päälle ja sekoita loppuun hiukan kurkumaa jotta se värjäytyy kauniiksi).
    MAISTA ja lisää tarvittaessa sitruunaöljyä ja hunajaa.
    PURSOTA sitruunatäytettä kakun päälle ja sisälle sekä tee raitoja veistä tai tikkua apuna käyttäen.
    SIIRRÄ pakastimeen jähmettymään.
    VALUTA pöydässä hiukan juoksevaa hunajaa leivoksille ja nauti.

  • All time favorite salad

    Tomaatti-avokadosalaatti valkoisella lautasella

     

    Tomaatti-avokadosalaatti

    Salaatit ovat ihania. Raastesalaatit, hedelmäsalaatit, vihersalaatit ja sienisalaatit, vain mielikuvitus on rajana kun lähdetään luomaan salaateja. Niihin voi laittaa mukaan idätettyjä siemeniä, jyviä, linssejä sekä sieniä, juustoja, marjoja, hedelmiä, yrttejä, villivihanneksia ja niin edelleen. Salaatit voivat olla ruokaisia ja ah niin monipuolisia.

     

    Tomaatti-avokadosalaatti valkoisella kulholla

     

    Usein sana salaatti tuo monelle mieleen lautasen jossa makoilee kurkkua, tomaattia, ja vihreää salaattia. Päivästä toiseen nautittuna salaatti samoilla tutuilla lisukkeilla käykin varmasti tylsäksi ei varmasti houkuttele tai helli makunystyröitä. Mutta kun salaatteja kokeilee uudella otteella tai niihin lisää uudenlaisia ja jännittäviä itsetehtyjä kastikkeita, tulee niistä huomattavasti mielenkiintoisempia ja maukkaampia. Teen tulevaisuudessa teille kirjoituksen itsetehdyistä, ravintorikkaista ja tervellisistä salaattikastikkeista, joila voi lähteä rikastuttamaan omaa salaattiaan. Tällä kertaa kuitenkin varsinaista kastiketta ei edes tarvittu. Tämä salaatti sopii syötäväksi sellaisenaan tai muiden ruokien rinnalla.

     

    Tomaatti-avokadosalaatti valkoisella lautasella

     

    Tänään jaan teille reseptin yhdestä omasta ja mieheni lempisalaateista, mikä on tomaatti-avokadosalaatti. Olen vuosia sitten jossain nähnyt avokadosalaatin josta tämä salaatti on saanut alkunsa. Käytin salaatissa Ancho chilirouhetta, joka on meksikolainen mauste. Voit käyttää tavallista kuivattua chilirouhetta tai tuotretta chiliä pieneksi pilkottuna, mutta Ancho antaa aivan oman upean savuisen sävyn ruokaan. Korianterin varret kannattaa ehdottomasti käyttää, niissä onenemmän makua kuin itse lehdissä. Pilko varret kuitenkin pieneksi. Voit muokata salaattia maun mukaan rajattomasti ja lisäillä mukaan kaikkia ihanuuksia. Tässä perusresepti josta voit lähteä liikkeelle.

    Toivottavasti nautit,
    Karita

    Tomaatti-avokado-korianterisalaatti

     

    TOMAATTI-AVOKADOSALAATTI

    2 kypsää avokadoa
    2–3 isoa tomaattia (poista kanta)
    1/2 sitruunan mehu tai yhden ison limetin mehu
    1 kevätsipuli varsineen
    1 iso valkosipulinkynsi
    1/2 puntti korianteria varsineen (Järvikylän Yrtti)
    1 ruokalusikallinen avokadoöljyä (Olivado extra-neitsyt avokadoöljy)
    Ancho chilijauhetta maun mukaan (Meksikolainen mauste)
    Reilu ripaus laadukasta suolaa
    Muutama rouhaisu mustapippuria (SantaMaria, luomu)

    POISTA tomaateista kova kantaosa ja pilko sopiviksi paloiksi. Itse teen melko isoja paloja. Voit käyttää myös maukkaita kirsikkatomaatteja ja puolittaa ne.
    HALKAISE avokadot ja poista kivet. Lusikoi avokadon puolikkaat pois kuorista ja leikkaa isohkoiksi paloiksi. Laita tomaattilohkojen kera kulhoon.
    KAADA sitruunan mehu päälle ja sekoita.
    LEIKKAA kevätsipuli ja valkosipuli pieneksi ja lisää joukkoon.
    LISÄÄ mausteet ja sekoita.
    LEIKKAA lopuksi korianteri pienemmäksi ja sekoittele joukkoon.
    NAUTI heti tai anna maustua hetki jääkaapissa.

     

    Tomaatti-avokadosalaatti valkoisella lautasella ottimet vieressä

  • Raw apple-strawberry pie

    omena-mansikka-raakakakku-02-680px

     

    Omena-mansikkaraakakakku

    Omenapiirakka on monen herkku ja monissa eri ruokakulttuureissakin omenoista tehdään omanlaisia jälkiruokia. Amerikalla on runsas apple pie, joka saa yleensä päälleen vielä taikina kannen. Meillä Suomessa omenapiirakka tehdään usein muropohjaan ja maustetaan kanelilla, hillolla ja sokerilla.

     

    omena-mansikka-raakakakku-01-680px

     

    Oma rakkaani pitää kovin paljon perinteisestä omenapiirakasta ja mansikoista, joten halusin lähteä tekemään omenoista ja mansikoista raakakakun, jota itsekin haluaisin syödä. Siitä se sitten lähti.

     

    omena-mansikka-raakakakku-06-680px

     

    Ensin rakensin pohjan pekaanipähkinöistä ja täytteeseen omenan lisäksi halusin tuoda raikkautta mansikoilla, jotka ovat omaa herkkuani. Niin syntyi tämä raaka omena-mansikkaraakakakku. Tämä kakku on niin mehukas ettei sitä kannata seisottaa pöydällä kovinkaan pitkään, vaan se kannattaa leikata kohmeisena annosviipaleiksi ja ottaa aina pala kerrallaan syötäväksi. Tai sitten käyttää perinteistä laakeaa ja matalaa piirakkavuokaa, jossa reunat estävät nesteen valumisen. Itse haluasin tehdä tällä kertaa kakkumaisen version, joten päädyin Lekuen pieneen ja korkeareunaiseen vuokaan.

     

    omena-mansikka-raakakakku-05-680px

     

    Voit käyttää kakussa mitä tahansa mieleisiäsi omenoita, mutta älä käytä pakastemansikoita. Jos tuoreita mansikoita ei ole saatavilla, voit jättää ne kokonaan pois tai käyttää kuivatettuja mansikoita. Pakastemarjat toisivat kakkuun likaa kosteutta.

     

    omena-mansikka-raakakakku-03-680px

     

    Nauti kakun kanssa cashewkermaa, omatekoista tai kaupan vaniljajäätelöä tai vaikka vaniljalla maustettua kookoskermaa. Vaniljan maku ja kermainen pehmeys toimivat ihanasti kakun kanssa.

     

    omena-mansikka-raakakakku-04-680px

     

    Tämä kakku tuo mukavaa vaihtelua moussetäytteisten raakakakkujen rinnalle. Toivottavasti nautit.

    Leppoisia kesäpäiviä toivotellen,
    Karita

     

    OMENA-MANSIKKARAAKAKAKKU

    Raaka-aineet:

    Pohja

    2,5 dl pekaanipähkinöitä (Punnitse & Säästä)
    2,5 dl cashewpähkinöitä (Punnitse & Säästä)
    2 rkl Dr. Goerg kookosöljy (http://superlemon.fi/superfoodit/kookos/dr-goerg-kylmapuristettu-kookosoljy-luomu-1000-ml.html)
    1/2 rkl hunajaa
    3 Medjool-taatelia
    Ripaus suolaa

    Täyte

    4 omenaa
    Noin 200 g tuoreita mansikoita
    1–2 rkl sitruunamehua
    3 rkl mietoa hunajaa
    2 tl kanelia
    3 rkl hienoksi jauhettuja gluteiinittomia kaurahiutaleita
    2 tl vaniljautetta

    Valmistusohje:
    VALMISTA ensin pohjan taikina laittamalla kaikki raaka-aineet monitoimikoneeseen ja prosessoi kunnes taikina alkaa tarttua yhteen. Tekstuuri saa jäädä muroiseksi, kunhan se tarttuu yhteen.
    PAINELE taikina valitsemasi vuoan pohjalle sekä reunoille. Voit hyvin käyttää matalareunaista piirakkavuokaa. Itse kokeilin tällä kertaa Lekuen pientä ja korkeareunaista (8 cm), halkaisijaltaan 15 cm vuokaa. Laita pakkaseen odottamaan täytteen teon ajaksi.
    SEKOITA sitruunan mehu, hunaja, kaneli ja kaurahiutaleista tehty jauho.
    KUORI omenat ja poista niistä siemenkodat.
    RAASTA hienoksi raasteeksi ja sekoita joukkoon aiemmin tekemäsi seos.
    PALOITTELE mansikat ja sekoita varovasti omenan joukkoon.
    LUSIKOI täyte vuokaan ja nauti heti TAI laita pakastimeen. Itse tein kakun edellisenä päivänä ja otin sulamaan noin tuntia ennen kakun nauttimista.
    NAUTI omatekoisen jäätelön tai kookoskermavaahdon kanssa.

    Kuvat ja teksti: Karita Tykkä
    Vuoka: Lekue
    Lautanen: Revol
    Raastin: Cuisipro

  • White chocolate blueberry swirl cake

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-06

     

    Raaka valkosuklaa-mustikkakakku

    Reilu pari kuukautta sitten kun aloittelin Ilta-Sanomilla Karita Tykkää -palstaa, tein sinne valkosuklaa-mustikkakakun. Siitä tuli visuaalisesti viehättävä ja mausta oikein onnistunut. Käytin kakkuun viimeiset pakasteessa olleet viime vuonna kerätyt mustikat ja hyvä niin, sillä uudet tuoreet ihanuudet ovat onneksemme pian taas täällä.

     

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-07

     

    Raaka valkosuklaa-mustikkakakku on täyteläinen joten pieni pala riittää pitkälle. Käytin Lekuen irtopohjaista vuokaa, jonka halkaisija on 24 cm ja vetoisuus 2,5 litraa. Kakusta tulee noin 14–16 palaa. Mikäli et halua tehdä kakkuun mustikkaisia kiemuroita, voit myös sekoittaa mustikat suoraan täytteen mukaan tai tehdä vain kerroksia. Itse kuitenkin rakastan leikitellä myös ruoan ulkonäöllä.

     

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-01

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-04

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-02

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-03

     

    Kakku on helppo tehdä, mutta valmistelut ja tekeytyminen vaativat hiukan passiivista aikaa. Itse tekemiseen ei mene tuntiakaan. Muista käydä ohje ensin läpi ja laittaa pähkinät likoamaan mielellään vaikka edellisenä iltana. Makuja voit ja kannattaakin muokata oman maun mukaisiksi. Raakakakuissa on se hyvä puoli että kakun "kypsyminen" ei juurikaan muuta makuja, vaan voit maistella täytteen ja pohjan maut kohdilleen jo tekovaiheessa. Se ei myöskään lässähdä, pala tai mene pakastuksesta pilalle.

     

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-10

     

    Kakun kaveriksi sopivat loistavasti esimerkiksi tuoreet marjat ja mintunlehdet, jotka raikastavat täyteläistä makua. Tai kesän kunniaksi vaikkapa lasillinen kylmää kuplivaa.
    Nautitaan kesästä ja auringon tuomasta energiasta.

    Lämpimin terkuin,
    Karita

     

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-08

     

    RAAKA VALKOSUKLAA-MUSTIKKAKAKKU

    Raaka-aineet:

    Pohja:

    2 dl manteleita (mielellään liotettuna yön yli, Punnitse & Säästä)
    2 dl kookosrouhetta
    1 pieni luomuomena (kuorittuna, jos ei ole luomu)
    4–5 Medjool-taatelia (Punnitse & Säästä)
    ¼ tl jauhettua luomulaatuista Bourbon vaniljaa
    Ripaus laadukasta suolaa
    Ripaus luomulaatuista kardemummaa (SantaMaria)

     

    HUUHTELE ja valuta mantelit. Laita ne sitten monitoimikoneeseen ja rouhi hiukan.
    LISÄÄ loput raaka-aineet ja prosessoi kunnes massa on rouheista ja hyvin sekoittunut. Painele tiiviisti vuoan pohjalle.

     

    Täyte:

    5 dl cashewpähkinöitä (liotettuna vähintään 1 tunti, Punnitse & säästä)
    2,5 dl kookosmaitoa (SantaMaria luomulaatuinen coconut milk)
    80 g SuperLemon Cacao Butter raakakaakaovoita (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-butter-454-g.html)
    1 dl Dr. Goerg kookosöljyä (http://superlemon.fi/superfoodit/kookos/dr-goerg-kylmapuristettu-kookosoljy-luomu-1000-ml.html)
    3–4 rkl hunajaa (Hunajapilvi)
    1 tl luomulaatuista vaniljauutetta
    1 rkl tuorepuristettua sitruunan mehua
    Ripaus suolaa
    1,5 dl mustikoita

     

    SULATA kaakaovoi ja kookosöljy hellävaroin vesihauteessa.
    HUUHTELEja valuta pähkinät. Laita ne sitten tehosekoittimeen ja lisää loput raaka-aineet lukuun ottamatta mustikoita.
    PROSESSOI kunnes täyte on täysin sileää ja kermaista. Maista ja muokkaa makua tarvittaessa.
    KAADA noin ¾ valkosuklaakreemistä vuokaan kakkupohjan päälle ja jätä noin 2 dl tehosekoittajan kannuun mustikkakreemiä varten.
    LISÄÄ sitten mustikat jäljellä olevaan kreemiin ja sekoita tasaiseksi.
    PURSOTA esimerkiksi pursottimella mustikkatäytettä valkosuklaakreemin sisään/sekaan. Tee haluamiasi kuvioita veistä apuna käyttäen (mikäli tämä tuntuu vaikealta voit vain kaataa mustikkakreemin päälle ja tehdä yksinkertaisemman kerroskakun).
    LAITA kakku pakastimeen vähintään kahdeksi tunniksi tai kunnes se on jähmettynyt. Itse teen kakun yleensä illalla ja anna sen tekeytyä yön yli.
    NAUTI.

    Kuvat ja teksti. Karita Tykkä
    Lautanen: Revol
    Vuoka: Lekue
    Pursotin: Lekue

    valkosuklaa-mustikka-kakku-680px-05

  • Homemade raspberry protein bar

    vadelmasuklaa-proteiinipatukka-680px-05

     

    Olen ennenkin tehnyt kotitekoisia, ilman uunia valmistettavia, proteiinipitoisia patukoita. Ne ovat helppoja ja nopeita tehdä sekä niitä syödessäsi tiedät tarkalleen mitä suuhusi laitat. Makuja voit muokata mieltymystesi mukaan ja päällystää esimerkiksi herkullisella raakasuklaalla, niin kuin itse tein tänään näiden vadelman makuisten proteiinipatukoiden kanssa. Makeutta voit lisätä tarvittaessa vaikkapa kuivahedelmien tai hunajan muodossa tai jättää sen kokonaan pois. Itse en lisännyt makeutusta sillä stevialla makeutettu täysin laktoositon Evolution Ion92 Raspberry proteiinijauhe riitti makeuttamaan nämä proteiinipatukat. Vadelman maku tulee jauheesssa olevasta luonnollisesta aromista sekä jauheessa mukana olleesta pakastekuivatuista marjojen paloista. Suklaakuorrutteeseen lisäsin hiukan kookospalmusokeria, jossa on matala glykeeminen indeksi. Kookospalmusokerinkin voit halutessasi korvata stevialla, hunajalla tai muulla mieleiselläsi makeuttajalla. Mielestäni kookospalmusokeri kuitenkin toimii tässä reseptissä parhaiten. Jauhan sokerin aina mahdollisimman hienoksi ennen käyttöä, jotta se liukenee mahdollisimman hyvin suklaaseen. Nämä vadelmasuklaa proteiinipatukat pitävät verensokerin tasaisena ja nälän loitolla kuitujen, rasvojen ja proteiinin avulla.

     

    vadelmasuklaa-proteiinipatukka-680px-04

     

    Kun miestäni puraisi hiljattain urheilukärpänen, päätin tehdä patukoita, jotka sisältävät hänen suosikkiproteiinijauhettaan ja lempimarjojaan. Proteiinia ei päivittäin tarvita suuria määriä, mutta laadukasta ja hyvin imeytyvää proteiinia tarvitsemme jokainen. Etenkin jos harrastaa liikuntaa, voi pienellä proteiinilisällä olla paikkansa. Itse nautin proteiinilisiä päivittäin, sillä muuten en saa proteiinia ruoasta riittävästi. Yleensä laitan proteiinijauhetta smoothieihin tai raakapuuroon. Myös erilaiset kotitekoiset patukat ja pallerot ovat oiva keino nauttia proteiinilisiä. Ennen olin erilaisten välipalapatukoiden suurkuluttaja. Nyt viimeisen viiden vuoden aikana olen luopunut niistä kokonaan ja teolliset sekä prosessoidut proteiinipatukat jäävät kaupan hyllyyn. Olo on nykyään puhtaampi ja iho voi paremmin. Olen myös huomannut miten itse tehty patukka sulaa kehossa keinotekoisia paremmin aiheuttamatta minkäänlaisia vatsanväänteitä. Ilolla jätän erilaiset E-koodit sekä lisä-, väri ja täyteaineet väliin.

     

    vadelmasuklaa-proteiinipatukka-680px-03

    vadelmasuklaa-proteiinipatukka-680px-08

     

    Punnitse ja säästä -kaupasta löysin ihania kylmäkuivattuja sekalaisia marjoja, jotka toivat raikkautta kookoksen, proteiinijauheen ja suklaan rinnalle. Kuvissa olevissa patukoissa on marjoja ohjetta vähemmän, sillä söin niistä osan kotimatkallani. Kannattaa siis ostaa hiukan ylimääräistäkin... Myös luomulaatuinen kookosrouhe löytyy saman kaupan valikoimasta. Voit halutessasi vaihtaa marjat esimerksi kuivattuihin mulbereihin tai vaikkapa kotimaisiin kuivattuihin mustikoihin. Makeutusta voit lisätä tarpeen mukaan kun maistelet valmista massaa. Muottina käytin Lekuen irtopohjaista voileipävuokaa. Sekoitin raaka-aineet monitoimikoneessa ja viilensin jääkaapissa. Suklaakuorrutuksen jälkeen voit valuttaa ylimääräisen suklaan ritilällä tai laittaa patukat leivinpaperille. Loppusuklaan voit kaataa muotteihin niin saat samalla kokkauskerralla ihania konvehtejakin. Valmiit proteinipatukat tulee säilyttää viileässä. Voit myös pakastaa patukat. Patukoiden proteiinipitoisuus on hiukan alle 20 grammaa per patukka. Nämä patukata antavat siis hyvän lisän päivittäiseen proteiininsaantiin.

     

    vadelmasuklaa-proteiinipatukka-680px-06

     

    Kokeile sinäkin näitä terveellisiä ja ravintorikkaita proteiinipatukoita.

    Energiaa ja voimaa päivään,
    Karita

     

    VADELMASUKLAA PROTEIINIPATUKAT

    RAAKA-AINEET

    Patukka
    2 dl kylmäkuivattuja sekalaisia marjoja (Punnitse & Säästä)
    4 dl luomulaatuista kookosrouhetta (Punnitse & Säästä)
    2 dl Evolution Ion92 Raspberry heraproteiinijauhetta (http://superlemon.fi/evolution-ion92-raspberry-400-g.html)
    1 dl Evolution Ion92 Natural heraproteiinijauhetta (http://superlemon.fi/evolution-ion92-natural-400-g.html)
    1–2 dl SantaMaria luomulaatuista kookosmaitoa (laita viileään ja käytä rasvainen, paksu osa)
    1 tl Bourbon-vaniljajauhetta
    Ripaus laadukasta suolaa
    + tarvittaessa mieleistäsi makeuttajaa maun mukaan

    Suklaakuorrute
    80 g SuperLemon Cacao Butter kaakaovoita (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-butter-454-g.html)
    1 rkl Dr. Goerg kylmäpuristettua kookosöljyä (http://superlemon.fi/superfoodit/kookos/dr-goerg-kylmapuristettu-kookosoljy-luomu-1000-ml.html)
    140 g SuperLemon Cacao Paste kaakaomassaa (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-paste-454-g.html)
    30 g kookospalmusokeria
    1/2 tl Bourbon-vaniljajauhetta
    Ripaus laadukasta suolaa

     

    Valmistusohjeet

    SEKOITA patukan raaka-aineet monitoimikoneessa sekaisin ja lisää kookosmaitoa hiljalleen kunnes massa alkaa muodostumaan. Varo laittamasta liikaa, ettei kosteutta tule liikaa. Maista ja muokkaa makua tarvittaessa.
    PAINELE massa vuoan pohjalle ja laita viileään jähmettymään. Itse laitoin pakastimeen, jotta suklaakuorrute jähmettyy kiinni kylmään patukkaan.

    TEE suklaakuorrute sulattamalla kaakaovoi sekä -massa vesihauteessa ja lisää siihen muut raaka-aineet.
    TEMPEROI suklaa halutessasi.
    OTA vuoka kylmästä ja viipaloi patukoiksi.
    KASTA patukat sitten valmiissa suklaassa ja valuta ylimääräinen suklaa pois.
    SUKLAAKUORRUTTEISET proteiinipatukat ovat nyt valmiit syötäviksi. Mielestäni ne ovat kuitenkin parhaimmillan yön yli viileässä levänneenä.
    NAUTI aamiaisella, välipalana tai milloin vain.

    SÄILYTÄ viileässä.

    vadelmasuklaa-proteiinipatukka-680px-02

Tuotteet 11-15 / 23