Ostoskori - 0,00 €

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Maidoton kardemumma-mustikkajäätelö

Maidoton kardemumma-mustikkajäätelö Karita Tykältä

 

Mustikka, tuo kotimainen ihanuus joka on täynnä antioksidantteja ja muita ravinteita. Nautin mustikoista eri muodoissa viikoittain. Tuoreet mustikat ovat oman kautensa parasta antia, pakkasestani löytyy melkein aina mustikoita kotimetsistä ja pakastekuivattua mustikkajauhetta sekä kuivattuja pakastekuivattuja mustikoita. Mustikkajauheella voi maustaa ja värjätä esimerkiksi raakakakkuja. Tällä kertaa maidoton kardemumma-mustikkajäätelö saa makunsa pakastekuivatusta kotimaisesta mustikkajauheesta, jonka runsas maku ja korkea laatu takaa ihastuttavan maun.

 

Maidoton kardemumma-mustikkajäätelö Karita Tykältä

 

Maidottomissa jäätelöissä käytetään usein pähkinöitä ja kaupan vegejäätelöissä on myös esimerkiksi valkoista sokeria. Maitoa en halunnut tietenkään käyttää, monestakin syystä. Valkoinen sokeri taas on entiselle sokeriaddiktille myrkkyä, joten minun herkuistani ei sitä löydy. Pähkinöitä kyllä syön, mutta nykyään aiempaa harvemmin. Monet ovat myös allergisia pähkinöille. Tämän jäätelön halusin jättää kokonaan pähkinättömäksi, jotta mahdollisimman moni voisi siitä nauttia. Kermaista koostumusta tuovat niin kookosmaito kuin myös avokado, joka ei maistu lopputuotteessa. Makeuttajina toimivat tällä kertaa koivusokeri ja vaahterasiirappi, mutta voit valita makeuttajasi oman mieltymyksesi mukaan. Myös mieto hunaja toimii upeasti.

 

Maidoton kardemumma-mustikkajäätelö Karita Tykältä

 

Vaniljan ja kardemumman hurmaavat maut tuovat mieleen mummon mustikkapiirakan. Rakastan kardemummaa ja laitan sitä itse reilusti. Jos et ole sen ystävä, voit hyvin jättää sen myös kokonaan pois. Lopputulos on silti ihana. Parhaimmillaan jäätelö on heti valmistamisen jälkeen nautittuna, mutta jos nautit jäätelön sen oltua pidempään pakkasessa, anna sen ensin sulaa noin 10–15 minuuttia. Jäätelö läpäisi myös viisivuotiaan poikani makutestin. Jäätelö ei ehtinyt todellakaan jäädä lautaselle sulamaan vaan häipyi parempiin suihin salamannopeasti.

 

Maidoton kardemumma-mustikkajäätelö Karita Tykältä

 

Kokeile ja nauti jäätelöstä, josta tulee hyvä olo ja jota voit nauttia ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Ei sillä, että mistään ruoasta tarvitsisi koskaan edes tuntea huonoa fiilistä, vaikka meillä naisilla niin usein on tapana. Nautitaan ja herkutellaan siis hymyssä suin! : )

Herkullista jäätelökesää!
Halein,
Karita

 

Maidoton kardemumma-mustikkajäätelö

2 isoa avokadoa
6 rkl pakastekuivattua mustikkajauhetta (http://superlemon.fi/superlemon-freeze-dried-bilberry-powder-50-g.html)
1 tl jauhettua vaniljaa (http://www.urtekram.fi/tuotteet/elintarvikkeet/mausteet/vaniljajauhe-luo-10-g#)
Kardemummaa makusi mukaan
Ripaus suolaa (http://superlemon.fi/bulk-superfoods-himalajan-suola-hieno-500-g.html)
2 tlk jääkaappikylmää kookosmaitoa (Rasvainen, paksu osa)
1 rkl lesitiiniä (ei välttämätön)
3 rkl ksylitolia (http://superlemon.fi/superlemon-birch-xylitol-powder-300-g.html)
5 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa (http://www.urtekram.fi/haku/vaahterasiirappi?c=rpbP)

+ lopuksi 3/4 dl jäisiä kokonaisia mustikoita (tai mustaherukoita jotka toimivat myös ihanasti)

Sekoita kaikki raaka-aineet, jäisiä mustikoita lukuunottamatta, sekaisin monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa tasaiseksi. Tarkista maku. Jos sinulla on jäätelökone niin kaada seos pakastimessa jäähdytettyyn jäätelökoneen kulhoon ja toimi koneen ohjeiden mukaisesti. Sekoita loppuvaiheessa joukkoon vielä pakastetut mustikat.
TAI
Kaada seos pakastimen kestävään kulhoon ja laita kulho pakastimeen. Sekoittele massaa puolen tunnin välein kunnes saat haluamasi koostumuksen.

Jäätelö kannataa nauttia mielellään heti kun koostumus on mieleistä. Kun nautit myöhemmin pidempään pakkasessa ollutta jäätelöä, anna sen sulaa noin 10–15 minuuttia ennen nauttimista.

2 kommenttia artikkeliin “Maidoton kardemumma-mustikkajäätelö”

  • Taru

    Ihan mielettömän hyvää!! Kiitos reseptistä!
    En edes laittanut lesiteeniä ja ksylitolia ja käytin mustaherukkajauhetta ja pakastemustikoita. Tosi herkkua! Terv. Taru

    Vastaa
    • Karita Tykkä

      Hei Taru.

      Ihana kuulla! Jee!
      Herkullista tämä on minunkin mielestäni. Kiva, että myös sinä tykkäsit. : )
      Ihanaa kesää!

      <3

      Vastaa
Kommentoi

  • Pakollinen tieto, ei näy blogisivuilla.