Ostoskori - 0,00 €

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

  • Mustikkaraakakakku

    Karita Tykän mustikkaraakakakku

    Raw bilberry cake (nut and coconut free)

     

    Erilaiset ruoka-aineallergiat ja yliherkkyydet ovat yleisiä tänä päivänä. Ne ovat yleistyneet huolestuttavan hurjaa vauhtia. Jokainen voi miettiä mistä asia johtuu, mutta itse uskon että pitkälle käsitellyllä ja liian yksipuolisella ravinnolla on siihen suuri vaikutus. Ihmiset myös rakastavat erilaisia dieettejä – ruokaryhmiä, joihin haluavat kuulua. On paleo-, vegaaninen-, raaka- ja karppaajanruokavalioita, pisteiden laskijoita, fruitaristeja ja niin edelleen. Usein halutaan selkeät ohjeet miten tulisi syödä, eikä oikeastaan mietitä mitä juuri oma keho milloinkin tarvitsisi. Syödään ruoan kaltaisia asioita, eikä oikeaa ruokaa. Mielestäni kaikki äärilaidat ovat pääasiassa huonoja. Ne rajoittavat elämää ja yksipuolistavat ravitsemusta. Meillä jokaisella on ainutlaatuinen, upea ja huikea keho, josta kannattaa pitää huolta. Kehollamme on omat erityiset tarpeensa, riippuen elämäntilanteesta, stressin määrästä ja monesta muustakin tekijästä. Yksi asia on kuitenkin varmaa, että jokainen hyötyy prosessoitujen sokereiden, myrkkyjen ja lisäaineiden poisjättämisestä sekä tuoreiden ja raakojen ruokien lisäämisestä ruokavalioon.

     

    Karita Tykän mustikkaraakakakku

     

    Ajatuksenani on aina ollut lisätä ravintoon terveellisiä ja puhtaita raaka-aineita, eikä niinkään väkisin luopua jostain. Makuaisti muuttuu nopeasti, keho puhdistuu ja alkaa pyytämään enemmän oikeaa ruokaa ja ravinteita. Erilaiset ruokahimot saattavat olla merkkejä ravintoaineiden puutoksista ja erilaisista tottumuksista. Joskus mielleyhtymät ruokiin myös ohjaavat toimintaamme. Jos sinua on esimerkiksi lapsuudessasi palkittu herkuilla, luultavasti teet sitä itsellesi aikuisenakin. Toimintamallit juurtuvat syvälle ja jos niistä haluaa eroon, tulee niitä alkaa tietoisesti muuttaa. Ensin tulee ymmärtää mistä ruokahimot johtuvat ja mitä ne tarkoittavat. Muutos on helpompaa kun ymmärtää syyn ja on samalla motivoitunut.

     

    Karita Tykän mustikkaraakakakku

     

    Saan blogiini ja instagramiin erilaisia kysymyksiä ja reseptitoiveita. Tänään toteutan yhden niistä. Minulta toivottiin kakkua ilman pähkinöitä ja kookosta. Lisänä toiveeseen tuli vielä myöhemmin mustikka. Tässä siis tulee mustikkaraakakakku ilman pähkinöitä ja kookosta. Kakku pysyy hyvin koossa ja koostumus on kiva. Maku jää pähkinäpohjaisille kakuille, mutta toisaalta se on makuasia, sillä esimerkiksi mieheni piti tästä enemmän kuin pähkinäisistä kakuistani. Käytin Biokian mustikkamarjajauhetta, mutta myös muut marjajauheet ja marjat käyvät. Makeutukseen voit käyttää haluamaasi makeuttajaa, itse käytin tällä kertaa kotimaista luomuhunajaa. Säätele makeutta oman makusi mukaan.

     

    Karita Tykän mustikkaraakakakku

     

    Tein kakun vuokaan jonka halkaisija on 15 cm. Merkkinä oli Lekue ja näitä kyseisiä vuokia saa siis myös sivujemme verkkokaupan puolelta. Nämä vuoat ovat mielestäni parhaita. Niissä on kaunis keraaminen valkoinen pohja joka toimii hyvin myös tarjoiluvatina. Myös erilaisia kokoja ja muotoja löytyy, joten jokainen voi valita mieleisensä. Tällä ohjeella kakusta tulee noin 4 cm korkea, joten voit lisätä täytteen raaka-aineiden määrää mikäli haluat siitä näyttävämmän. Kakun kanssa on ihana nauttia jotain vaniljaista vaahtoa tai itsetehtyä vaniljajäätelöä. Näiden tekeminen raakana ilman maitoa, pähkinöitä tai kookosta on kuitenkin minulle vielä mysteeri. Ehkä auringonkukan siemenistä voisi tehdä jonkin vaniljaisen kastikkeen. : )

    Toivottavasti nautit kakusta!

    Iloa ja aurinkoa kesään,
    Karita

    Mustikkaraakakakku (ilman pähkinöitä tai kookosta)

    Pohja:
    6 Medjool-taatelia (Punnitse & Säästä)
    1 dl mulperimarjoja (Punnitse & Säästä)
    1/2–1 dl SuperLemon raakakaakaonibsejä (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-nibs-400-g-html)
    1/2 tl jauhettua vaniljaa
    Ripaus laadukasta suolaa
    + tarvittaessa 1/2–1 rkl vettä

    Täyte
    2 isoa avokadoa
    75 g SuperLemon raakakaakaovoita (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-butter-454-g.html)
    4–5 rkl hunajaa
    1,5 dl vettä tai omenamehua
    3 rkl SuperLemon pakastekuivattua mustikkajauhetta (http://superlemon.fi/superlemon-freeze-dried-bilberry-powder-50-g.html) + halutessasi lisää koristeluun
    1 tl jauhettua vaniljaa
    Ripaus suolaa
    1,5 rkl psylliumkuitua (Punnitse & säästä)

    TEE ensin pohja monitoimikoneessa tai minisilppurilla. Painele massa vuokaan, jonka halkaisija on 15 cm.
    SEKOITA sitten tehosekoittimessa kaikki täytteen ainekset, psylliumkuitua lukuun ottamatta, tasaiseksi massaksi. Tarkista maku.
    LISÄÄ lopuksi psylliumkuitu ja sekoita vielä kerran. Huom! Jauhoin psylliumin ennen sekoittamista blenderissä jauhoksi.
    KAADA täyte vuokaan pohjan päälle ja siirrä pakastimeen jähmettymään.
    RIPOTTELE päälle mustikkajauhetta tai tuoreita mustikoita ja yrttejä.
    Anna sulaa.
    NAUTI.

     

    Karita Tykän mustikkaraakakakku

  • Raakakakku mustaherukoilla

    Raakakakku mustaherukoilla

     

    Raw cake with blackcurrants

    Tällä kertaa ajattelin jakaa teille raikkaan Raakakakku mustaherukoilla -reseptin. Siinä yhdistyvät täyteläinen maku, ihana koostumus ja kepeä marjojen raikkaus. Resepti syntyi jokin aika takaperin, kun halusin tehdä itselleni ja rakkailleni herkkua viikonlopun iloksi. Siitä tuli juustokakun tyylinen, raikas ja makea – terveellinenkin. Maku ja koostumus osuivat kohdilleen, ja tein sitä myös äitienpäivän herkuksi.

     

    Raakakakku mustaherukoilla

     

    Käytin marjoina kotimaisia, itse kerättyjä mustaherukoita, mutta voit käyttää kakussa mitä vain, pakastettuja, kuivattuja tai tuoreita marjoja. Mustaherukat ovat suomalaista superfoodia. Ravintorikkaita ihanuuksia, joita kannattaa nauttia makeissa ja suolaisissakin ruoissa. Jos et itse ole ehtinyt kerättyä marjoja, löydät mustaherukoita ympäri vuoden helposti kaikkien ruokakauppojen pakastealtaista. Mustaherukoiden rinnalla käytin myös kuivattuja mulperi-marjoja, jotka toivat kakkuun kivaa tekstuuria ja makeita yllätyksiä. Voit laittaa kumpiakin marjoja joko pohjalle, täytteen sekaan tai molempiin. Täytteen väri tosin pysyy kauniin valkoisena kun marjat laittaa vuokaan täytettä annosteltaessa.

     

    Raakakakku mustaherukoilla

     

    Tein 15 senttimetriä halkaisijaltaan olevan kakun irtopohjaiseen ja silikonireunaiseen Lekuen vuokaan. Näitä vuokia löydät eri kokoisina myös verkkokauppamme puolelta. Tämän reseptin pohjalta voit tehdä myös kauniita leivonnaisia käyttämällä muffinssivuokia tai muita leivosvuokia. Kakun voit tehdä ennakkoon pakastimeen ja ottaa sulamaan huoneenlämpöön pari tuntia ennen nauttimista. Mahdolliset ylimääräiset palat voit pakastaa ja nauttia herkutteluhimon iskiessä, joka meillä monella taitaa tulla aika usein. Toisaalta - miksei tulisi jos herkut ovat oikeaa ruokaa, ilman keinotekoisia raaka-aineita ja prosessoituja sokereita. Herkutellaan hyvällä mielellä puhtaasti, maukkaasti ja ravintorikkaasti.

    Toivottavasti kokeilet kakkua ja nautit siitä!

    Iloa ja auringonpaistetta kevääseen!

    Karita <3

     

    Raakakakku mustaherukoilla

     

    Raikas raakakakku mustaherukoilla

    Pohja:

    3–4 medjool-taatelia tai useampi pienempi taateli liotettuna ja kivet poistettuna (Punnitse & Säästä)
    1 dl pekaanipähkinöitä (Punnitse & Säästä)
    1 dl kookoshiutaleita (Punnitse & Säästä)
    ½ –1 rkl vettä

    Täyte:

    3 dl cashewpähkinöitä, liota vähintään 4 tuntia, jonka jälkeen huuhtele ja valuta(Punnitse & Säästä)
    1 dl Dr. Goerg neitsytkookosöljy, sulana(http://superlemon.fi/superfoodit/kookos/dr-goerg-kylmapuristettu-kookosoljy-luomu-1000-ml.html)
    4 dl täysrasvaista kookosmaitoa (SantaMaria)
    Yhden luomusitruunan mehu ja kuori
    Yhden limetin mehu
    1/3–1 dl hunajaa tai jotain muuta makeuttajaa oman makusi mukaan
    Ripaus suolaa
    1 rkl psylliumkuitua (Punnitse & Säästä)
    + 2 dl jäisiä marjoja
    + kourallinen mulperi-marjoja tai joitain muita mieleisiä kuivattuja marjoja (Punnitse & Säästä)

    PROSESSOI monitoimikoneessa pohjan raaka-aineet, kunnes massa alkaa tarttua yhteen.
    LISÄÄ vettä vain sen verran, että massa on muovailtavissa, mutta ei liian kosteaa.
    PAINELE vuokaan.

    PS. Voit halutessasi ottaa sivuun pienen määrän pohjan taikinaa ja ripotella lopuksi kakun päälle.

    PPS. Täyte pysyy vaaleana kun valitset vaalean makeuttajan. Voit ripotella myös kookospalmusokeria marjakerrokseen tuomaan lisää makeutta.

    TEE täyte sekoittamalla kaikki raaka-aineet psylliumkuitua lukuun ottamatta tehokkaassa blenderissä tai monitoimikoneessa, kunnes massa on täysin sileää.
    TARKISTA maku ja muokkaa makua tarvittaessa.
    LISÄÄ sitten psylliumkuitu ja sekoita vielä kerran. Laita marjoja vuokaan pohjan päälle ja kaada sen jälkeen päälle osa täytteestä.
    LISÄÄ marjoja ja kaada loppu täyte vuokaan.
    LOPUKSI voit halutessasi murustella pohjan taikinaa kakun päälle.

    Siirrä vuoka pakastimeen ja anna jähmettyä noin 4 tuntia tai pidempään.

    Ota sulamaan noin pari tuntia ennen tarjoilua.

     

    Raakakakku mustaherukoilla

  • Äitienpäivän raakasuklaadippi

    Raakasuklaadippi

     

     

    Olen onnekas että olen saanut tehdä monia asioita elämässäni. Uskaltanut kokeilla, hypätä tuntemattomaan, yrittää, onnistua ja epäonnistua. Olen saavuttanut erilaisia asioita elämässäni, mutta tärkein saavutus on ollut äidiksi tuleminen. Synnyttämisen maaginen kokemus, ja pieni ihminen, jonka olen sisälläni kasvattanut ja maailmaan saattanut. Nyt hän on jo neljä ja ihana yhteinen matkamme jatkuu. Olen jopa suunnitellut korun äityiden inspiroimana. Luca-koru, Tillanderin mallistoon. Siinä kaksi rengasta erottamattomasti symboloivat äidin ja lapsen saumatonta ja jatkuvaa sidettä.  Lisäksi korua koristaa ainakin yksi timatti, joka symboloi ikuisuutta. Oma äitinikin kantaa tuota korua kahdella timantilla varustettuna, yksi molemmista tyttäristä. Äidiksi tuleminen sai minut arvostamaan myös omaa äitiäni, jos mahdollista, entistäkin enemmän. Minulla on omasta mielestäni maailman paras äiti ja sellainen haluan olla myös omalle pojalleni.

     

     

    Raakasuklaadippi

     

     

    Äitienpäivä on päivä jolloin äitejä muistetaan oikein virallisesti ja liput nostetaan salkoihin. Kiitos tietysti kuuluisi jokaisen päivään, mutta arjen kiireessä se saattaa unohtua liian usein. Äitienpäivänä haluan muistaa äitiäni ja isoäitiäni jollain erityisellä tavalla. Lahjoja ei tarvita, vaan sanat, aika yhdessä ja omalla kohdallani myös herkut kuuluvat tuohon sunnuntaipäivään. Tänä sunnuntaina suuntaan siis Tammelaan.

     

    Raakasuklaadippi

     

     

    Tänään ajattelin antaa inspiraatiota yhteen mahdolliseen äitienpäiväherkkuun. Tämä äitienpäivän raakasuklaadippi syntyi vapuksi, piknikille tai brunssille tarjottavaksi. Herkku sopii nautittavaksi milloin vain ja on helppo ottaa mukaan kannellisessa lasipurkissa. Jos dippi jähmettyy, sulaa se uudelleen pehmeäksi helposti ja nopeasti vesihauteessa. Dippaukseen voit käyttää mitä tahansa hedelmiä, marjoja tai vaikkapa kuivahedelmiä. Omasta mielestäni mansikoiden ja suklaan yhdistelmä on kuitenkin lyömätön.

     

    Raakasuklaadippi

     

     

    Hellitään ja rakastetaan äitejämme nyt sunnuntaina ja joka ikinen päivä, he ovat ansainneet sen.

    Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja erityisesti omalle, maailman parhaalle äidilleni sekä isoäidilleni!

     

    Rakkaudella ja kiitollisuudella,

    Karita

     

    Raakasuklaadippi

     

    Mansikat raakasuklaadipillä.

    4 herkkusuulle

     

    Mansikoita (ja/tai muita hedelmiä)

    Suklaadippi:

    3/4 dl kookosöljyä (sulana)

    1 dl raakakaakaojauhetta

    ¾ dl vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa

    ¾–1 dl vettä tai kookosmaitoa (itse käytin tällä kertaa molempia)

    1 tl pikakahvijauhetta (ei välttämätön)

    ½–1 tl jauhettua vaniljaa

    ripaus laadukasta suolaa

     

    (Halutessasi voit laittaa mausteeksi myös tilkan vaniljalikööriä.)

     

    SEKOITA ensin kookosöljy, kaakaojauhe, vaahterasiirappi ja mausteet tasaiseksi sauvasekoittimella, tehosekoittimella tai vispilällä.

    VALUTA sitten joukkoon vähitellen maito, kunnes saat haluamasi koostumuksen. Huomioi että koostumus jähmettyy viilentyessään.

    DIPPAA mansikoita, ananasta tai muita mieleisiä hedelmiä kastikkeeseen ja nauti.

     

    PS: Kastike sopii loistavasti myös kakkujen täytteeksi tai muihin jälkiruokiin. Vähennä silloin nesteen määrää.

  • Kauraiset proteiinipatukat (pähkinätön)

    kauraiset-proteiinipatukat-04-680x1020px-superlemon-fi

     

    Oatmeal Protein Bars (nut-free)

    Erilaiset välipalapatukat ovat suosittuja ja kauppojen hyllyt ovat pullollaan erilaisia versioita niistä. Koska niiden täytyy kestää pitkään hyllyillä ja kestää huoneenlämmössä ovat ne useimmiten pullollaan erilaisia säilöntä-, maku-, täyte- ja väriaineita. Itse jätän valmispatukat nykyisin kaupan hyllylle ja teen muutenkin mielummin kotona itse tehtyjä ruokia. En syö ruoan kaltaisia asioita vaan nautin oikeaa ja maistuvaa ruokaa jonka alkuperän sekä raaka-aineet tiedän. Myös välipalapatukat teen itse ja nyt vuorossa ovat kauraiset proteiinipatukat (pähkinätön).

     

    kauraiset-proteiinipatukat-03-680x1020px-superlemon-fi

     

    Päivittäinen proteiinitarve ei ole suuri, mutta etenkin runsaasti liikuntaa harrastavat voivat hyötyä pienestä lisästä. Proteiinijauheita on monenlaisia ja useimmat niistäkin ovat täynnä kaikenlaista roskaa tai alkuperä on epämääräinen. Itse suosin joko SuperLemonin idätettyä riisiproteiinia tai Evolutionin Ion92 proteiinijauhetta. Molemmat niistä ovat puhtaita, hyvin imeytyviä sekä huippulaatuisia tuotteita. On hyvä kuitenkin pyrkiä ottamaan ravinto ruoasta ja käyttää lisäravinteita vain lisänä.

     

    kauraiset-proteiinipatukat-01-680x1020px-superlemon-fi

     

    Patukoita voi varioida vaihtamalla makeutusta ja kokeilla erilaisilla kuivahedelmillä. Voit päällystää patukat esimerkiksi raakasuklaalla tai kääriä ne vain vaikkapa leivinpaperiin. Kun teet itse patukat saat juuri sellaisia mistä pidät ja tiedät mitä suuhusi laitat. Voit huoletta antaa niitä myös lapsillesi etkä tee heille karhunpalvelusta tarjoamalla lisäainepommeja.

     

    kauraiset-proteiinipatukat-02-680x1020px-superlemon-fi

     

    Tämä välipala- tai aamiaispatukka pitää nälkää ja tuo mukanaa kuituja, proteiinia, energiaa sekä ravinteita. Ne kannattaa säilyttää jääkaapissa tai vaikkapa kuivattaa kuivurissa. Päällystä tai jätä päällystämättä raakasuklaalla ja nauti.

     

    Energistä päivää toivotellen,

    Karita

     

    Kauraiset proteiinipatukat (pähkinätön)
    (7–8 isoa patukkaa)

    3,5 dl kaurahiutaleita (luomu, Helsingin Mylly)
    2 dl Evolution Ion92 heraproteiinijauhetta (http://superlemon.fi/urheiluravinteet/proteiinit/evolution-ion92-natural-400-g.html) tai SuperLemon Brown rice protein (http://superlemon.fi/superfoodit/riisiproteiini/superlemon-rice-protein-natural-400-g.html)
    1 dl kookoshiutaleita (Punnitse ja Säästä)
    Ripaus suolaa
    1,5 dl kookosvoita (ei öljyä). Tein itse jauhamalla kookoshiutaleita Vitamix-blenderillä
    1,5 dl vaahterasiirappia tai hunajaa (tai vaikka itsetehtyä taatelitahnaa)
    1 tl vaniljauutetta
    2–4 tl tuoretta sitruunanmenua
    Ripaus kardemummaa (SantaMaria)
    4 rkl SuperLemon Cacao Nibs raakakaakaonibsejä (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-nibs-400-g.html)

    Kuorrute:
    2 rkl SuperLemon Cacao Paste raakakaakaomassaa sulatettuna (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-paste-454-g.html)
    1 rkl SuperLemon Cacao Butter raakakaakaovoita sulatettuna (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-butter-454-g.html)
    1 tl hunajaa tai ripaus steviaa
    1/2 rkl Dr. Goerg kylmäpuristettua kookosöljyä (http://superlemon.fi/dr-goerg-kylmapuristettu-kookosoljy-luomu-1000-ml.html)

    SEKOITA kuivat ainekset keskenään.
    LISÄÄ pehmeä kookosvoi ja loput ainekset ja sekoita huolellisesti käsillä.
    PAINELE voipaperilla vuorattuun vuokaan, siirrä pakastimeen 5–10 minuutiksi ja tee kuorrute.
    SEKOITA kuorrutteen raaka-aineet yhteen.
    OTA vuoka pakastimesta ja leikkaa patukoiksi.
    VALUTA suklaata patukoille ja siirrä vielä kylmään kunnes suklaa jähmettyy.
    SÄILYTÄ jääkaapissa tai pakasta.

     

  • Sitruunatäytteiset suklaakonvehdit

    sitruunataytteiset-suklaakonvehdit-680px-02-superlemon-fi

    Raw chocolate with lemon filling

     

    Pääsiäinen merkitsee ihmisille eri asioita. Monille se on aika, jolloin juhlitaan kevään heräämistä, Jeesuksen ylösnousemista tai paaston päättymistä. Toisille se merkitsee taas lomaa, herkuttelua ja aikaa yhdessä rakkaiden kanssa. Tätä kirjoittaessani kevät tuntuu kaukaiselta. Ulkona pyryttää lunta ja maa on jälleen saanut ylleen valkoisen hunnun. Olisin jo valmis kevääseen, sen lisääntyvään valoon, luonnon vehreyteen ja auringon lämmittäviin säteisiin. Pikku noitien tuomat koristellut pajunoksat sentään piristävät, ja värikkäät pääsiäiskoristeet tuovat kotiin kevään tunnelmaa. Myös värikkäät ruoat ja suklaa nostavat ihanasti mielialaa ja antavat energiaa.

     

    sitruunataytteiset-suklaakonvehdit-680px-01-superlemon-fi

     

    Tänä pääsiäisenä aion nauttia vapaa-ajasta ja hyvästä ruoasta, rentoutua, rakastaa ja viettää aikaa läheisien kanssa. Makeat ja suolaiset herkut kuuluvat myös juhlaani. Rakas isoäitini täyttää torstaina 92 vuotta ja siitä alkaa oma lomani rakkaiden kanssa. Tein Sisko-mammalleni lahjaksi minttusuklaita ja teille ajattelin jakaa reseptin, jolla voit valmistaa kermaiset sitruunatäytteiset suklaakonvehdit. Voit tehdä täytteen myös ilman sitruunaa, vaikkapa vaniljalla maustettuna. Suklaa kuuluu olennaisesti ainakin omaan pääsiäiseeni, joten tämä resepti sopii loistavasti myös pääsiäisen herkuksi.

     

    sitruunataytteiset-suklaakonvehdit-680px-04-superlemon-fi

     

    Kun valmistat täytteen, se on melko juoksevaa. Se kannattaakin laittaa hetkeksi pakastimeen jähmettymään ennen käyttöä, jotta työskentely helpottuu. On hyvä muistaa, että täyte ei saa koskettaa muotin reunoja. Voit vuorata koko muotin ensin suklaalla tai tehdä työn helpommin lusikoimalla pienen määrän suklaata muotin pohjalle ja siirtää sen jälkeen muotit hetkeksi pakastimeen jähmettymään. Annostele sen jälkeen sitruunatäytettä suklaan päälle ja lisää suklaata niin, ettei täytettä näy ja pinta on tasainen. Siirrä muotit vielä kylmään jähmettymään. Jos täytettä jää yli, voit käyttää sen vaikkapa leivoksien täytteenä, raakakakuissa ja smoothieissa, tai nauttia suoraan purkista sellaisenaan.

     

    sitruunataytteiset-suklaakonvehdit-680px-03-superlemon-fi

     

    SITRUUNATÄYTTEISET SUKLAAKONVEHDIT

    Täyte:
    2 dl cashewpähkinöitä, liota noin 4 tuntia, huuhtele ja valuta hyvin (Punnitse ja Säästä)
    1/2 dl hunajaa tai muuta makeuttajaa
    1/2 dl tuoretta sitruunamehua
    2 tl sitruunankuorta
    3 rkl Dr. Goerg kookosöljyä, sulatettuna (http://superlemon.fi/superfoodit/kookos/dr-goerg-kylmapuristettu-kookosoljy-luomu-1000-ml.html)

    Suklaa:
    200 g SuperLemon Cacao Butter raakakaakaovoita (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-butter-454-g.html)
    2 1/2 dl SuperLemon Cacao Powder raakakaakaojauhetta (http://superlemon.fi/superfoodit/raakakaakao/superlemon-cacao-powder-400-g.html)
    1/2–1 dl hunajaa tai kookospalmusokeria (jota itse käytän useimmiten) maun mukaan
    1 tl jauhettua vaniljaa
    Ripaus laadukasta suolaa

    TEE täyte sekoittamalla kaikki raaka-aineet keskenään tehokkaassa blenderissä tai monitoimikoneella. Sekoita kunnes massa on tasainen, tarkista maku ja laita viileään.
    SULATA kaakaovoi hellästi vesihauteessa. Sekoita loput raaka-aineet joukkoon ja temperoi halutessasi.
    KAADA pieni määrä suklaata muottien pohjalle niin, että pohja peittyy ja siirrä muotit pakastimeen.
    ANNOSTELE sitten täytettä muotteihin ja lusikoi suklaata kunnes muotit ovat täynnä, eikä täytettä näy.
    SIIRRÄ jääkaapiin tai pakastimeen jähmettymään.
    NAUTI hymy huulilla ja hyvässä seurassa!

    Herkullista pääsiäistä,
    Karita

     

     

Tuotteet 26-30 / 51